TEAM QUIETUS HÖPISEE , TREENAA JA VÄLILLÄ TREENIT JOPA TUOTTAA TULOSTA. :)

perjantai 28. tammikuuta 2011

Tokopainotteiset agilityt

Oltiin eilen vakiovuorollamme agilitytreeneissä, ideana oli ottaa ongelmakohtia ja omatoimista treeniä. Mulla oli molemmat koirat mukana, joten Desi sai hyvää boksissa odottelutreeniä (eipä se pahaa Pennillekään tee...)

Aloiteltiin Desin kanssa putkitreenillä, tehtiin putkeen irtoamistreeniä, joka sujui hienosti ! Desi hakee tosi vauhdikkaasti putkiin. Jatkettiin pienellä malttamisharjoituksella. Jätin Desin istumaan, josta ohjasin sen putkeen, odotti tosi hienosti.

Pari kertaa puomi kokonaan, erityistarkkaan kontaktilla pysähdys. Hieno. :)

Sitten koiran vaihto, Desi häkkiin odottamaan ja Penni tekeen pienen pientä radanpätkää, jossa harjoiteltiin myöskin putkiin irtoamista, Penniä ei yhtään agility kiinnostanut, nuuskutteli ja meni mihin sattuu. Jatkettiin siis tokolla. Tarkoitus oli kokeilla hyppynoudon alkeistreeniä, ei oo ikinä aikasemmin sitä tehty. No jätin koiran suht matalan esteen taakse istumaan, vein kapulan toiselle puolelle estettä ja avustuksella kerroin mitä tehdään. No oli ihan ok, vähän haluttomasti otti kapulan suuhun. Otettiin uudestaan, mentiin yhdessä toiselle puolelle estettä ja heitin kapulan, tarkoituksena oli avusteisesti taas tehdä nouto. Mitä tekee Penni? No karkaa hakeen kapulaa esteen yli, nappaa kapulan suuhun, hyppää takas ja tulee kapula suussaan sivulle O.O Mun ilme oli varmaan näkemisen arvoinen, eihän toi koira ikinä ennen oo tehny koko hyppynoutoa. Tehtiin vielä pari toistoa ja ihan yhtä hienosti. On se hieno <3

Jatkettiin liikkeestä istumisella, sekin oli ihmeen hyvin viime syksyn treeneistä jäänyt muistiin :) Ei tässäkään siis mitään ongelmaa.

Lopuksi vielä kaukoja, niin että jätin koiran eteen pituusesteen kappaleen esteeksi ja tehtiin ihan kunnon matkalta kaikkia vaihtoja. Ainoa ongelma oli, että koira ei meinannut kuulla mun käskyjä, kun toisella puolella räksytti koiria ja junia meni jatkuvasti hallin ohi. Mutta teki suurimmaks osaks hienoja vaihtoja, välillä jotain jumitusta.

Sitten taas koiran vaihto. Desin kanssa tehtiin alkuun ihan perusasentotreeniä, koska häiriötä oli kauheasti. Jatkettiin seuraamistreenillä, tehtiin jo useemman askeleen imuutusseuraamista, tarkoitus olisi saada koiraa vähän suoristettua, kun nyt nojaa mun eteen kauheesti.

Tehtiin vähän pientä hyppy/ohjaustreeniä hyppyesteellä, jossa oli rima maassa. Kiertoa ja odottamista, hyppykäskyn yhdistämistä itse tekemiseen. Tässä vaiheessa jo alkoi vähän keskittyminen kohdistua ihan johonkin muuhun, kun ohjauksen kuuntelemiseen. Vapautin molemmat koirat riehuun halliin ja harjoiteltiin pussia, putkia ja puomia ihan vapaana. Desi rrrrrakastaa putkia. Jees.

Kokonaisuudessaan varsin onnistuneet treenit, agilitypuoli jäi vähän vähemmälle, mutta kivasti saatiin tokoiltua. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti