TEAM QUIETUS HÖPISEE , TREENAA JA VÄLILLÄ TREENIT JOPA TUOTTAA TULOSTA. :)

tiistai 14. helmikuuta 2012

Joku kouluttaa koiraa salaa.. :D

Tiistai: Treenattiin pikasesti olkkarissa liikkeestä seisomista kahteen otteeseen. Ollaan tätä otettu joskus viime vuoden puolella ekaa kertaa, toisen kerran kokeiltiin vähän alkuvuodesta Korventaustan Lotan treeneissä. Tänään kuitenkin aamulla ensin lelulla. Ei oikein keskittynyt, joten annoin olla. Palkkauskaan ei ollut paras mahdollinen.

Illalla uudestaan tällä kertaa namipalkalla. Ensin vähän hukassa, mutta sitten tajusi taas. Nyt seuraaminenkin oli todella kaunista, ei yrittänyt, kun muutaman kerran poikittaa. ;) Hyvin pysähtyi, kun tajusin vaihtaa käskyn oikeaksi ja olin naksun kanssa ajoissa. Palkkasin Lotan ohjeen mukaan heittämällä namin koiran taakse sivusta. Tehtiin useampi toisto.

Keskiviikkona ei tehty juuri mitään...

Torstai Aamulla tehtiin pari toistoa seisomista sisällä, ihan ok, ahdasta..

Illasta oma juttunsa. :)

Perjantaina parturi- ja kylpypäivä. Desiltä lähti kaaauheat tassukarvat. Penni vasta odottaa vuoroansa. :) Myöhemmin illalla sitten vielä pesulle molemmat. Desillä alkaa pahin karvanlähtö helpottaa, jos pesussa lähtisi viimesetkin karvat. Pennin karva on kovin rasvottunut, kun on saanut tänätalvena pukea mummokoiraa edellisiä talvia enemmän.

Parturoinnin ja Voice of Finlandin jälkeen suunnataan vielä Desin kanssa ulos vähän treenaamaan. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti