TEAM QUIETUS HÖPISEE , TREENAA JA VÄLILLÄ TREENIT JOPA TUOTTAA TULOSTA. :)

lauantai 11. helmikuuta 2012

Pohdintoja treenaamisesta ja Desin treenejä

Perjantai: Hirvee pieni sika nimeltä Desi. Yritin ulkona ottaa vähän iltalenkin yhteydessä seuraamista ja leikkimistä. Leikkiessä repi hienosti, mutta kuumu järkyttäville kierroksille. Puri mua käteen ja hyppi ihan voimalla päin.. No sitten otettiin seuraamista pieniä pätkiä ja eihän siitä mitään tullut, kun oli niin kierroksilla. Oli ihan pihalla, kaikki muu oli kiinnostavaa paitsi minä. Saatiin pari pätkää tehtyä ees samaan suuntaan, vaikka paikka oli kauhea, samoin pään asento.
Samalla pari noudon tyyppistä juttua, koira riehu ympäriinsä = palautukset veeeeeenyiiiiiii. Ja taas kaikki oli kiinnostavampaa.

Ilalla sitten kiukuttelin, kun oon pilannut koko koiran. Koulujututkaan ei millään onnistunut, vaikka kysyin viisaammiltakin apua. Onneksi ihana Heini oli viettämässä meillä iltaa hyvän ruuan ja keskellä yötä tehtyjen vohveleiden kanssa.

Lauantai: Heräsin aamulla ahaa-elämykseen kuinka se koulun java-tehtävä tehdään ja samantien kiirellä se rakentamaan. Ensimmäisellä testauksella ohjelma toimi! Jes ! Sitten aamupalaa rakennellessani (=vohveleita syödessä) mietin koiran treeniohjelmaa ja taas aukeni pari tyhmääkin juttua. Olen tulkinnut koiran kuumumisen täysin väärin. Koska siis sehän on vaan täynnä virtaa, ja sen takia sählää ja käy kierroksilla. Olen ajatellut sen väsymisenä ja turhautumisena, ja antanut pari vapaapäivää, jolloin ongelma on tietenkin moninkertaistunut. Nyt alan sitten purkamaan tätä ongelmaa asteittaisella treenin lisäämisellä. Tavoite olisi nyt lisätä treeniä huimasti. Katsellaan mitä tämä tehokuuri vaikuttaa koiraan...

Tänään siis aloiteltiin. Selailin Pipan tokovihkoja ja mietin, että mitä tehtäisiin. Iänikuinen seuraaminen, kun on tuntunut tylsältä ja koira ei muka opi. Mulla on nyt ollut pahasti asenteessa vikaa ja laiskassa treenaamisessa JA liian pitkissä tauoissa.

Tehtiin kuitenkin sitä seuraamista. Aloitettiin peruutus/takaosankäyttö-harjoituksella. Eli otin koiran sivulle, astuin taaksepäin ja autoin namilla peruuttamaan perusasentoon. Tähän asti vastaavassa tilanteessa Desi kääntyy ympäri ja tulee uudestaan sivulle isolla kaarroksella. Nyt selvästi tajus jutun idean ja kaarrokset ja takaosan käyttö parani hurjasti.

Pieni tauko tässä välissä (=Penni treenasi höntsy-kaukoja käsimerkeillä, molempiin suuntiin pyörimistä, sivulla peruuttamista, jalkojen välistä pujottelua.. Ja oli niin innoissaan, se on niin ihana, äiskän rakas mummokoira <3 ) Desikin kokeili vähän itsensä ympäri pyörähtämistä, kovin jäykkä se on !

Jatkettiin seuraamisharjoituksella. Nyt suunitelmana oli tehdä liikkeellelähtöjä, oikean seuraamispaikan pitämistä ja sopivaa asentoa muutenkin. Olen mennyt epähuomiossa palkkaamaan väärästä paikasta, nyt se on niskat nurin pää mun jalan edessä. Naksuttelin sopivasta asennosta.

Suurin osa näistä meidän nk. ongelmista johtuu siitä, että olen tottunut treenaamaan saman koiran kanssa kohta yhdeksän vuotta ja ne käyttäytys- ja ajatusmallit ovat jääneet todella vahvasti. Noi on kuitenkin kaksi täysin erilaista koiraa ja niiden treenaaminen on todella erilaista. En ole vaan alusta asti sitä sisäistänyt ja saanut näkymään omassa koulutusmallissani. Nyt kun on haaveissa kolmas koira jonkun vuoden päästä tähän täydentämään laumaa, niin olen miettinyt, että osaanko taas muokata koulutustyyliäni siihen suuntaan, että osaan kouluttaa taas ehkä täysin erirotuista koiraa?

Huomaa muuten nyt tän päiväisen treenin jälkeen, kuinka on ihan erilainen koira raatona lattialla. ;) Nyt muutamat viime viikot, mitä on ollut vähemmällä treenillä, on yksi kappaletta noutajia ollut sisällä jotenkin flegmaattinen. Se nukkuu ja on rauhallinen, mutta silti sen oloinen, että jotain tekemistä tarvitsisi. Nyt kunnon treenin jälkeen se oikeasti lepää. Onhan se keksinyt itsellensä kivaa tekemistä tämän hiljaisen kauden aikana (mm. ihmisten ja koirien haukkumisen vapaanaollessaan, sisällä istuu sängyllä ikkunassa ja kaikessa hiljasuudessa kattelee busseja ja autoja, mitä Pispalan valtatiellä liikkuu.)

Ainiin sellaisiakin uutisia, että Desi kävi luustokuvissa alkuviikosta, kasvattajan mukana Kankaapäässä. Kyynärät näyttivät kuvissa täysin terveiltä, ei pitäisi olla mitään huomautettavaa. Lonkat sensijaan eivät ihan priimaa olleet, mutta eiköhän ensi viikolla saada tietää, mikä on lausunto. Silmäthän tutkittiin jo syksyllä, eikä niistä ollut mitään huomautettavaa. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti