TEAM QUIETUS HÖPISEE , TREENAA JA VÄLILLÄ TREENIT JOPA TUOTTAA TULOSTA. :)

sunnuntai 3. elokuuta 2014

Jenin päivän treenit

Ajattelin nyt kokeilla, että mitä jos Jenin kanssa yritettäis tokoa taas pienen tauon jälkeen. Pohjana meillä on Salme Mujusen Tie tottelevaisuusvalioksi -kirja ja pari muuta kirjaa.

Aloiteltiin tänään ensin kontaktitreenillä. Otin koiran eteeni ja nameja kasan käteen. Pienissä sarjoissa tehtiin useampi toisto vaikeustasoa vaihdellen. Koira lähinnä makasi mun edessä pitäen kontaktia. Muutaman kerran hieman "unohti" mitä ollaan tekemässä, muuten tarjosi hieman adhd:maisesti kontaktia. Nameja olisi pitänyt saada nyt heti ja jos ei, niin kontakti siirtyi käteen. Malttoi kuitenkin pääasiassa hyvin.

Jatkettiin alkeishyppytreenillä. Otin piknik-pöydän toimittamaan esteen virkaa ja muutaman kerran sivulla seurauttaen hypyytin yli, kun se onnistu niin heittelin nameja esteen taakse ja hyppyyn lähtiessä yhdistin käskyyn. Jäi odottamaan hypyn taakse, kunnes sai käskyn tehdä paluuhypyn ! Kiva alku siis. Jätetään hautumaan.

Lopuksi vielä sivulletuloja. Alkuun sujui hyvin, mutta olisiko kuumunut vai mikä sai keskittymisen herpaantumaan. Saatoin myös vaatia liikoja, vaikka en tiedostanut erilailla tekevänikään. Vaadin kuitenkin välillä katsekontaktia sivulla ollessa. Pitäisi nyt jakaa nämä treenit kuitenkin selvästi sivulletuloon ja sivulla olemiseen.

Illalla jatkettiin...

Tehtiin sivulletuloja lisää. Jos namit ei oo kädessä, niin pari kertaa tulee hyvin sivulle, mutta sitten alkaa tarjoamaan maahanmenoa ja jää liian kauas. Jatketaan siis namien kanssa. Kokeiltiin ottaa askeliakin, mutta taisi kerran onnistua ja sitten ei enää onnistunutkaan.

Lopuksi vielä istumista. En tiedä kokeilenko vaihtaa käskysanan toiseksi, ihan kaukoja ajatellen vai pidänkö vanhan. Tehtiin nyt kuitenkin uudella käskysanalla tekniikkaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti